Yhteistyöhankkeet, projektit ja konferenssit
eTwinningin avulla on helppo käynnistää yhteistyöhankkeita ja löytää yhteistyökumppaneita. eTwinning liittyy EU:n Comenius-kouluohjelmaan.
Comenius-ohjelman kautta tuetaan eurooppalaisten toimijoiden liikkuvuutta ja maiden välistä yhteistyötä. Ohjelma kattaa esi- ja perusopetuksen sekä toisen asteen koulutuksen.
Nordplus on Pohjoismaiden ministerineuvoston koulutusohjelma. Nordplus käsittää puiteohjelman ja neljä alaohjelmaa, jotka on kohdistettu koulutuksen alalla toimiville tahoille peruskouluista yliopistoihin.
Lyhenne ICE tulee sanoista Inspiring Climate Education eli innoittava ympäristökoulutus. ICE 2009 -konferenssi järjestetään Kööpenhaminassa joulukuussa ennen YK:n ilmastokokousta (COP15). Konferenssissa käydään läpi osallistujien ilmastonmuutosopetukseen liittyviä käytäntöjä.
CO2nnect-toiminnan tavoitteena on tukea kasvatusta, jolla pyritään edistämään oppilaiden taitoja, kykyjä, suhtautumista ja tietoisuutta sekä parantamaan heidän tietojaan ja ymmärrystään kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.
SUPPORT on kumppanuus, jolla pyritään varmistamaan kestävä tulevaisuus. Sen tavoitteena on edistää ja parantaa kestävään kehitykseen liittyvän opetuksen laatua luomalla nettiverkosto koulujen, tutkimuslaitosten ja eri yhteisöjen välille.
Kööpenhaminassa 2009 pidettävän YK:n ilmastokokouksen kynnyksellä Ruotsin Norden-yhdistys järjestää yhdessä opintoliitto Vuxenskolanin (Studieförbundet Vuxenskolan) ja Global Utmaningin kanssa kanssa kampanjan, joka tähtää tietouden lisäämiseen Pohjolan ilmastonmuutokseen ja aktiiviseen uuden ilmastosopimuksen lobbaustyöhön liittyvissä kysymyksissä. Osoitteesta www.arenanorden.org löytyy ilmastouutisia, opintomateriaalia ja muuta ilmastotietoutta.

Print…
About print
About…
Newsletter
Sitemap
Technical
Write to
RSS
Search

